Kunnanvaltuutettu, yhteiskunnallinen vaikuttaja, YTM
Maria Luoma
Maria Luoma
Olen 32-vuotias, alun perin stadilainen, nykyisin asun Klaukkalan Metsäkylässä.
Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteen maisteri, YTM. Pääaineeni oli yhteiskuntapolitiikka ja sivuaine ympäristötieteet. Gradun kirjoitin vaihtoehtohoitojen lainsäädännöstä Suomessa. Opintoni olen suorittanut Italiassa Bolognan yliopistossa (politiikka ja organisaatiotieteet) sekä Itä-Suomen yliopistossa (yhteiskuntapolitiikka).
Työskentelen eduskunnassa SDP:n puheenjohtajan poliittisena avustajana. Lisäksi minulla on useita luottamustehtäviä.
Perheeseen kuuluu puolisoni Tatu, poika Jaakko ja koira nimeltä Nemo. Vapaa-aikani vietän mieluiten luonnossa tai rakkaan harrastukseni, ratsastuksen parissa.
Moni ei tiedä, että olen puoliksi italialainen ja sukujuureni ovat syvällä molemmissa maissa, Italiassa ja Suomessa. Italia on myös toinen äidinkieleni ja olen viettänyt siellä ison osan elämästäni. Italiassa tukikohtamme on Emilia-Romagnan maakunta, jossa sijaitsee nykyinenkin toinen koti.
teemat
Politiikassa minua kiinnostavat työn murros, yhteiskunnalliset rakenteet sekä eriarvoisuuden torjuminen. Myös ilmasto- ja ympäristöasiat ovat lähellä sydäntäni. Haluan etsiä ratkaisuja joilla pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa voidaan kehittää entistä tasa-arvoisemmaksi ja kestävämmäksi. Tässä uskon, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja demokratiakasvatuksen kehittäminen ovat edelleen avainasemassa, ja siksi olen mukana politiikassa.
Työ, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, ilmasto ja ympäristö.
Olen luonteeltani loputtoman utelias ihminen ja olen kiinnostunut kaikesta mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
Kaikista tärkeintä minusta on kuitenkin, että yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ei kävellä heikompien yli pikavoittojen toivossa. Tämä koskee niin työelämää kuin kestävyyskeskustelua.
Ratkaisuja talouden kestävyyden haasteisiin on löydyttävä ilman, että siitä kärsivät pienituloiset tai ne, joilla ei ole valtaa itse vaikuttaa.
Kyse on periaatteista.
Luottamustoimet
Nurmijärven kunnanvaltuutettu, 2021-2025
Varavaltuutettu, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue, 2022-2025
Nurmijärven elinvoimalautakunnan jäsen, 2021-2025
Puheenjohtaja, Klaukkalan Demarit ry, 2022-2023
Varapuheenjohtaja, Nurmijärven Demarit (kunnallisjärjestö), 5/2022-2024